sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Talviloma oli ja meni


Päätin kokeilla hiihtämistä talviloman kunniaksi. Otin Taiga koiran mukaan -  jos ei hiihtämisestä mitään tule on minulla saksanseisoja vetoapuna. Taiga on ihanteellinen vetokoira. Vaikka vetovyö ei mikään Löype Belt ole niin hienosti mentiin pikkasen isoilla edesmenneen superkarkkarini Selman Zero DC vetovaljaalla ja ManMatin kilpavetonarulla. Taiga on niin siro ja sileäkarvaisen karkkarin näköinen, vaikka karkeakarvainen saksanseisoja onkin. Emä on Galliformis Jeanne  D 'Arc ja isä Gallokåsens L-Gandalf.




Tänä vuonna jäät ovat petolliset Pohjoisessa. Kelkkareitiltä ei kannata paljon sivuun mennä. Lumi on puuteria ja hanki ei kanna yhtään. Hiihdin  pikkulenkin Ivalojoki vartta Koppelossa kohti alempaa Mustajärveä.


Jokea pitkin meni hienot lumidyynit ja keli oli mitä hienoin. Pitkää reissua en uskaltanut tehdä, kun kunto on mitä on keuhkokuumeesta toipuessa  - pitää vaan malttaa kuntoutua rauhassa. Se on kyllä mentaalipuolella oppimisen paikka. Oli kuitenkin mahtavaa päästä suksien päälle ja koiruuskin nautti.

Tulille on kuitenkin päästävä ennenkuin loma ottaa loppuakseen.


Lapset pulkkamäkeen ja kahvinkeittoon. Ihmeteltiin vain, että ottaapas pulkan lasku kasvoille. Se olikin sitten lähempänä - 30 astetta, kun päästiin takas autolle. Tulipahan testattua toppahousut ja hyvin toimi kun ei tunnu missään pakkaset, vaikka pikku kynsitulen vierellä istuskelin.


Sittempä se olikin taas raahattava luunsa takaisin etelään sorvin ääreen. Ajokeli oli upea kun kristallilumi pöllysi hallitusta ja aurinko paistoi. Oli ihanan keväinen olo ja aurinkokin lämmitti. Kun tuijotti auton ulkolämpömittaria niin näyttihän se vähän talviselta mutta se ei menoa haitannut. Etelässä odottikin sitten jo pajunkissat ja vettä valui katolta norona.




Olen tässä pitemmän aikaa haaveillut viikonmittaisesta talvivaelluksesta ja olenkin katsellut avotuntuturiin sopivaa ahkioita sillä silmällä. Monet ovat rakentaneet ahkionsa itse ja se on lisätty omaan tekemättömien diy juttujen listalle. Ilmeisen toimiva ratkaisu on käyttää Paris Pulkkaa eli  EraPro 60" PRO 960 Expedition Sledia. Jos olet jo omasi saanut valmiiksi niin kerro ihmeessä projektiin ryhtyvälle mistä materiaalista toteutit kuormapeitteen ja onko muuta huomioitavaa? Toteutitko itse vetoaisat vai päädyitkö esim. Fjellpulkenin vetoaisapakettiin?






sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Kotona taas

Ihan mahtavaa olla taas kotona! Eilen tuuli yltyi kovaksi matkan varrella varsinkin Oulun seudulla.  Tänäänkin tuuli kiitettävästi, mutta se ei matkustamista haitannut. Keli oli ihanan keväinen ja aurinkoinen. Pysähdyin nappaamaan kuvan Saariselän jälkeen lumiaidalla ennen magneettimäkeä.



Lumiaidalta kun on hienot näkymät myös Kaunispäälle. Tuuli oli napakka ja -13 astetta pakkasta. Nyt alas laaksoon ja pari päivää lepoa ja katsotaan millekkäs sitä alkais.


Kaunispäällä on livekamera jota voit käydä kurkkaamassa tästä. Se on näppärä jos haluaa vaikka lasten kanssa mennä pulkkamäki Allia laskemaan. Pulkkamäki on 1200m pitkä ja se onkin Euroopan pisin pulkkamäki.


Onko sinulla livekameralinkki jota käyt kurkkaamassa aina välillä jonka haluat jakaa meille kommenttikenttään?


lauantai 9. helmikuuta 2019

Tarfalan laakso ja Kungsleden

Pari vuotta sitten heinä-elokuun vaihteessa tein mieheni kanssa viikon vaelluksen Pohjois-Ruotsissa. Erityisesti vaihtelevan sään lisäksi mieleen jäi kaunis Tarfala järvi. Tämä pieni kaunis järvi on 52 m syvimmältä kohdaltaan. Yövyimme teltassa, kun telttapaikkoja oli vielä sopivasti vapaana. Tarfalasta löytyy myös STF:n tunturitupa. Tarfalan laakso (Tarfalavagge, Tarfaladalen, Darfalvággi) sijaitsee Kebnekaise tunturin itäpuolella. Kiirunan kaupungista voi ajaa autolla 66 km Nikkaluoktaan. Sieltä kävelyä on Kebnekaisen tunturiasemalle noin 19 km. Tarfalan reitti risteytyy pohjoiseen Kebnekaisen tunturiaseman ja Nikkaluoktan väliseltä reitiltä, reilun kilometrin päässä tunturiasemalta. Matkaa pääreitiltä Tarfalaan kertyy noin 6 km suuntaansa. Menomatka on pelkkää nousua noin puolisen kilometriä. Maisemat ovat hyvin karut kuin Marssissa olisi. Alkumatkasta nousua maisema on rehevää ja vasemmalla puolella virtaa vuolaana joki, jossa on kylmää jäätiköltä tulevaa sulamisvettä. Ylempänä pääsee ihastelemaan mm. Storglaciärenia ja Isfallglaciärenin jäätiköitä.



Emme halunneet kävellä takaisin samaa reittiä kuin mitä olimme tulleet. Sää oli seuraavana päivänä erinomainen ja päätimme mennä tuntureiden yli Kaskasapaktin ja Giebnepaktin välisen satulan kautta alas toisella puolella olevaan laaksoon. Sää voi kuitenkin olla hyvin vaihtelevaa. Tarfalan laakson ja Tarfala järven alue on kuuluisa Ruotsin tuulisemman paikan tittelistä, joka tuli vuonna 1992 kun tuulilukema oli 81m/s.

Oikaisimme tunturin yli kapeaa moreeniharjua pitkin jäätikön vierestä. Polku oli olematon ja irtokiviä oli paljon, jotka vierivät alas pitkin rinteitä laaksoon. Maisemat olivat upeat ja välillä oli pakko pysähtyä juomaan ja maisemaa ihailemaan. Reittiä en voi kuitenkaan hyvällä omalla tunnolla suositella aloitteleville vaeltajille tai ilman vaellussauvoja. Rinkka on syytä pakata hyvin ennen nousua, että rinkan paino on jakautunut oikein.


Onneksi sää suosi ja näkyvyys oli hyvä. Meidän kanssa lähti samaan aikaa jäätikölle kiipeilijöitä, joita pääsimme seuraamaan matkanvarrella. Meillä kun oli tuo sama noin 300 metrin nousu edessä.


Ylhäällä odotti hieno maisema alas Tarfala järvelle ja laaksoon. Keli oli jo lämmennyt sen verran, että rinteessä oleva lumi oli pehmennyt, joka omalla tavallaan helpotti jyrkkää nousua eikä ollut tarvetta jääpiikeille.


Huipulla oli hyvät näkymät ja keli oli loistava. Oli pienen tauon paikka ja sen jälkeen reitti menikin varsin haastavaksi sulavan lumen vuoksi.


Vastaan tuli ruotsalaisia vaeltajia, jotka totesivat, että me ilmi selvästi pidämme haasteista =). Ilman vaellussauvoja en suosittele reittiä kenellekkään. Jäätikön sulamisvesien kanssa on syytä olla tarkkana kun lumen päällä kävelee. Aurinko paistoi taivaan täydeltä ja oli loppukesä, mutta lunta riitti edelleen rinteillä.



Maisemat olivat upeat, vaikka kivirakkaa riitti kilometri tolkulla. Pääsimme lumisen tunturin rinteen alas joen rantaan alas laaksoon, kun sade alkoi. Sade pääsi yllättämään kesken kokkailun, vaikka se oli odotettavissa pilvirintaman reunan saapuessa laakson ylle. 




Leiriydyimme parin kilometrin päähän Abisko - Kebnekaisen pääreittiä - Kungsledenia. Paikka ei ollut suojaisa, muttei avotunturissakaan. Joen kohina sai matkaajat nukahtamaan nopeasti.



Seuraavan päivänä lähdimme kohti Signiä ja Kaitumin polkuja.  

Tämän pienen aasin sillan jälkeen pääsen vihdoin asian ytimeen eli mietin olisiko aika lähteä ensi kesänä kulkemaankin reittiä kuten monet tekevät. Lähteä Abiskosta kohti Nikkaluoktaa. Jos olet kulkenut reitin niin kerro ihmeessä onko väliä miten päin reitin kulkee? Loppupäästä reittiä kuitenkin vaikutti maisemallisesti avautuvan paremmin Abiskosta päin lähteneille.

 Alla olevassa kuvassa olemme laskeutumassa yöpaikalta kohti Kuoperjákan taukopaikkaa pikku sateessa. Tämä kuva saa mielen palaamaan reitille takaisin. 





Jos et ole aikaisemmin reitillä kulkenut niin mm. Svenka Turistföreningenin sivuilta löytyy hyvää lisäinfoa.









maanantai 4. helmikuuta 2019

Lunta tuiskuaa

Etelässä lunta on tullut enemmän kuin tarpeeksi ja pakkanen paukkaa Pohjoisessa. Lasten talvilomien aikaan on tullut tehtyä  hiihtoreissuja Saariselällä. Paikoista rakkain on kuitenkin Kiilopää. Viime vuoden reissulla tuuli yllätti ja lumi peitti ladut, mutta sukset muistivat vanhasta muistista mistä pitää mennä. Talvinen Kiilopää on mitä kaunein.



Parin viikon päästä olisi mahdollista päästä tunturiin hiihtämään, mutta on vain yksi ISO mutta.


Sain keuhkokuumeen kuukausi sitten ja nyt ei kunto kestä hiihtovaelluksia. Terveys menee luonnollisesti etusijalle. Omat rajat on syytä tuntea. Niin se vain menee. Siitä tulikin mieleen tänään bongattu syöte facebookin vaellusryhmässä. Se oli laadukas juttu Suomen kuvalehdestä kadonneitten etsimisestä vuosien takaa. Ei ole pahitteeksi meidän luonnossa liikkuvien lukasta teksti läpi.

Itse voi aika pitkälle vaikuttaa miten valmistautua reissulle kun reissulle. Omat taidot ja osaaminen ja kunto on syytä mieluummin aliarvioida kuin mennä nokka kohti vaikeuksia. Mitkä ovat sinun luottovarusteesi, jotka kulkevat jos sattuu jotain ennalta arvaamatonta? Minun luottovarusteet, joita kuljetan aina mukana myös pienillä päiväretkillä on vahvasta kankaasta tehty avaruuslakana, joka pitää lämpimänä, josta saa suojan ja jolla voi tarvittaessa kantaa tai siirtää loukkaantuneen, tulitikut minigrip pussissa jos tarvitsee tulet tehdä ja taukohan on aina paikallaan eksyessä. Silloin on syytä rauhottua ja miettiä uudemman kerran missä sitä ollaan. Luonnollisesti pikkunäppärä puukko, jolla tulet saadaan aikaiseksi. Hunajatikut ja teepussit ovat mukana niin saadaan tarvittaessa lämmintä ja sokerista juotavaa. Yksi ylimääräinen ateria kulkee aina mukana hlö/vrk. Pitemmälle vaellukselle lista onkin sitten pitempi. Ostoslistalla on Jerven Fjelldukin Tunturiviitta luottovarusteisiin. Tunturiviitasta en ole kuullut kuin pelkkää hyvää jos hintaa ei oteta huomioon.




sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Temmellyskenttäni

Luonnossa liikkuminen on kiehtonut minua pikkutytöstä asti. Lapsuuden leikkipaikkoina toimivat Ivalojoki rantaniittyineen ja käkkäräkoivuiset metsäpolut, joista keräilin metsätähtiä ja kulleroita äitini ja isoäitini kukkavaasit täyteen. Aikuisena temmellyskenttänä on toiminut erilaiset vaellusreitit ja omat poluttomat tutkimusmatkat Pohjoisen metsiin kuin avotuntureille.




Tämä blogi tehdäänkin rakkaudesta luontoon ja luonnossa liikkumiseen. Eri reissuihin valmistuminen, reissu hiominen on osa elämystä, joista aion blogiin kirjoitella. Toivon kommentointia ja avointa keskustelua. Jaetaan vinkkejä puolin ja toisin. Tervetuloa yhteiselle polulle kanssani ja kuulen mielelläni myös sinun seikkailuistasi tai luottovarusteistasi.


Luottovarusteista puheenollen joulupukki toi mitä toivoinkin eli pitkään haaveilemani Jack Wolfskinin Atmosphere Down Pansit eli toppahousut untuva sellaiset. Olen suunnitellut ne vaellusreissujen leiri- ja taukokäyttöön ja makuupussiin lisälämmöksi tarvittaessa ja tietysti pakkaskeleihin. Polvissa ja takapuolella on tietyissä kohtaa keinokuitueristettä, ettei tulisi untuvan litistyessä kylmäpistettä. Eli merinovillat alle ja menoksi. Tuntuvat kevyiltä ja pitävät hyvin lämmön. Ehkä lisään henkselit vielä niin ovat erinomaiset.


Mikä sinun luottovarusteesi on leiri- ja taukokäytössä? Omaan listaan lisään vielä villasukat ja crocsit, jotka vaihtuvat lennosta jalkaan vähänkin pitemmällä tauolla, vaikka vaelluksen lounastauolla. Crocsit jalassa on hyvä ylittää myös vesistöjä. Ne roikkuvatkin luottovarusteena rinkassa kiinni.



Talviloma oli ja meni

Päätin kokeilla hiihtämistä talviloman kunniaksi. Otin Taiga koiran mukaan -  jos ei hiihtämisestä mitään tule on minulla saksanseisoja v...